Ajankohtaista

Vamk kehittää opiskelijoiden ohjausta ja työllistymistä

"Valtti - Valmis tutkinto työelämävalttina" on seitsemän korkeakoulun välinen yhteistyöhanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää opintojen etenemistä tukevia opiskelu- ja uraohjausmalleja, vahvistaa opetushenkilökunnan ohjauksen asiantuntemusta sekä lisätä eri ohjaajatahojen ja ohjauspalveluiden välistä yhteistyötä. Toimenpiteillä vaikutetaan suoraan korkeakoulujen tutkintotavoitteiden saavuttamiseen. Toimenpiteillä pyritään erityisesti tukemaan opiskelijoiden valmistumista ja työelämään siirtymistä sekä ennaltaehkäisemään opintojen pitkittymistä tai keskeytymistä.

Toimenpiteitä viedään eteenpäin tiiviissä yhteistyössä tiedekuntien ja eri koulutusohjelmien kanssa. Opetushenkilökunnalle tarjotaan ohjauskoulutusta ja asiantuntijaseminaareja, joissa käsitellään ohjaukseen, työelämään ja työllistymiseen liittyviä teemoja. Opiskelijoille tarjotaan opiskelu- ja uraryhmäohjausta, joissa käsitellään erityisesti opiskeluun, valmistumiseen ja työelämään siirtymiseen liittyviä kysymyksiä. Henkilökunnan ohjauskoulutus toteutetaan kouluttamalla ns. korkeakoulukohtaisia avainohjaajia ja tutoropettajia. Avainohjaajat vastaavat ohjaustoiminnan kehittämisestä, organisoinnista ja toteutumisesta koko korkeakoulussa. Tutoropettajat vastaavat puolestaan ohjaustoiminnan toteutumisesta omassa koulutusohjelmassa/tiedekunnassa. Sekä avainohjaajat että tutoropettajat vetävät opiskelijoiden opiskelu- ja uraryhmiä. Vaasan ammattikorkeakoulun avainohjaaja on opinto-ohjaaja Riitta Aikkola.

Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelut toimii koordinaattorina ja muut mukana olevat korkeakoulut ovat: Diakonia-ammattikorkeakoulun Oulun yksikkö, Lapin yliopisto, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu  ja Vaasan yliopisto.

Hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Oulun Lääninhallituksen sivistysosaston osarahoittama valtakunnallinen kehittämisohjelma vuosiksi 2009-2011.

Lisätietoja:

Riitta Aikkola, opinto-ohjaaja                                                                   
riitta.aikkola@puv.fi