Ajankohtaista

Vamk koordinoi yrittäjyyskasvatusta kaikkiin Pohjanmaan koulutusasteisiin

Minä Osaan on Pohjanmaan liiton ja Länsi-Suomen lääninhallituksen perustama alueen korkeakoulujen ja kuntien välinen yhteistyöprojekti, jonka koordinaattorina toimii Vaasan ammattikorkeakoulu.

Projektin tarkoituksena on koota maakunnan toimijat yhteen yrittäjyyskasvatuksen tietoisuuden ja osaamisen lisäämiseksi. Projekti selkiyttää toimijoiden yhteistä ymmärrystä yrittäjyyskasvatuksesta sekä edistää hyvien käytänteiden jakamista ja toiminnan lisäämistä. Rahoittajina toimivat Pohjanmaan Liitto ja kunnat.

Tavoite on lisätä sellaista toimintakulttuuria, mikä kasvattaa oppijaa vastuuseen itsestään ja tekemisistään, rohkaisee ottamaan uusia askeleita, sekä kehittää valmiuksia ja keinoja vaikuttaa ja osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan. Keskipisteessä ovat oppilaita aktivoivat opetusmenetelmät ja oppilaiden kokemukset omasta onnistumisesta.

Projekti käynnistyy yrittäjyyskasvatustyön nykytilan arvioinnilla Pohjanmaan maakunnan päiväkodeissa, esikouluissa, peruskouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Tärkeimmät  yksittäiset kohderyhmät  ovat kasvatusalan opiskelijat, opettajat, lastentarhanopettajat ja opinto-ohjaajat. 

Alustava arviointi tehdään kouluille ja päiväkodeille lähetettävällä kirjallisella kyselyllä. Arvioinnin perusteella suunnitellaan laaja yrittäjyyskasvatuksen kehittämiskokonaisuus, mistä saatavat tulokset pyritään saamaan osaksi koulujen normaalia toimintaa. Projektin aikana pyritään myös kannustamaan kuntia yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelmien, sekä opetus- ja arviointimenetelmien uudistamistyöhön.

Kehittämiskokonaisuuden tuloksia on tarkoitus tulevaisuudessa testata valituissa pilottikunnissa ja eri kouluasteita edustavissa pilottikouluissa.

Lisätietoja:
Jukka Rautio, projektipäällikkö
Vaasan ammattikorkeakoulu, Pohjanmaan yrittäjyyskasvatuksen koordinointiprojekti, jukka.rautio@puv.fi