Ajankohtaista

Opinnäytetyö: Virtuaaliluonto vähentää kipuja ikäihmisillä

Julkaistu 2018-12-10 13:48:40 EET.

Vastoin perinteisiä käsityksiä vanhukset ottavat uuden teknologian innostuneesti vastaan. Virtuaalilasien kautta koettu luontohetki sai kivun tuntemukset unohtumaan ja se koettiin virkistävänä Vaasan ammattikorkeakoulun uudessa opinnäytetyössä.

Sote.jpg

Opinnäytetyön tekijät Tuija Nyby (vas.) ja Alisa Helander. Kuva: Anssi Turunen

 

– Idea sai alkunsa Vaasan Ikäkeskuksen harjoittelussa. Ajattelin, että olisi upea mahdollisuus tarjota virtuaalinen luontokokemus ikäihmisille. Niinpä otin yhteyttä Alisaan, VAMKista vuoden vaihteessa sosionomiksi valmistuva Tuija Nyby muistelee.

– Suunnittelun jälkeen kuvasimme ja käsittelimme kaikki materiaalit itse. Testihenkilöt löysimme ikäihmisten ryhmistä. Kaikki, joita pyysimme lähtivät mukaan, joten innostus oli kovaa, jouluksi IT-tradenomiksi VAMKista valmistuva Alisa Helander kertoo.

– Monet lopettivat katsomisen kyyneleet silmissä. Moni ikäihmisistä ei ollut vuosikymmeniin päässyt luontoon käymään ja nyt he matkasivat muistoihinsa. Se oli itsellekin liikuttava hetki, Tuija ja Alisa kertovat.

– Itse myös ottaa luonnon niin itsestään selvänä, ettei tule välttämättä ajatelleeksikaan, että joku ei pääse sinne lainkaan. Luonnon merkitys on ikäihmisille lisäksi erityisen korostunut, koska nuoruudessa luonto on ollut vielä voimakkaammin läsnä, Alisa ja Tuija pohtivat.

Opinnäytetyössä seurattiin myös virtuaalisen luontokokemuksen vaikutuksia testihenkilöihin. Aiempien tutkimusten mukaan sairaalan ikkunasta näkyvä luonto nopeuttaa paranemista ja vähentää kipulääkkeiden tarvetta. Kolme neljästä koki virtuaaliluonnon vaikuttavana ja todentuntuisena. Virtuaalinen luontokokemus myös vähensi koettua kivun tunnetta ja se koettiin virkistävänä. Tulos on merkittävä.

– Mahdollisuuksia tällaisissa sovelluksissa on valtavasti. Kuka tahansa, joka ei pääse luontoon käymään, hyötyy. Palvelutalossa voisi olla virtuaalihuone, jos voisi valita haluamansa luontokokemuksen, vaikkapa suomaiseman. Näkö- ja kuuloaistimuksen lisäksi voitaisiin tuoda mukaan tuoksut ja vieno tuuli, mitä tahansa, Tuija pohtii.

– Virtuaalimaailmalla voitaisiin myös kehittää havainnointikykyä pelin muodossa. Ihmisen havainnointikyky alkaa heiketä 25 ikävuoden jälkeen. Ääniin ja muihin aistimuksiin reagoimisesti saisi pisteitä. Tulosten perusteella voisi kehittää havainnointiaan edelleen, Alisa ideoi.

– Opinnäytetyö tekeminen kahden eri alan kesken vaati itseltä jämäkkyyttä, mutta olemme lopputulokseen hyvin tyytyväisiä, Tuija kertoo.

Alisa kokee ajattelun herkityneen sille, miten muut tekniikan kokevat.
– Työelämässä joutuu joka tapauksessa monen eri alan ihmisen kanssa tekemisiin, joten tässä oppi sitäkin. Oli myös arvokasta oppia näkemään toisen ihmisen näkökulmasta nykytekniikka ja sen käyttö. Itselle se on niin arkipäiväinen asia, että on tärkeä ymmärtää ihmisiä, joilla ei ole aiempaa kokemusta alasta.

 

Katso koko video täältä: https://youtu.be/cgXGW8JXCKw



Lisätietoja:

Alisa Helander, opinnäytteen tekijä, VAMK
Tuija Nyby, opinnäytteen tekijä, VAMK
Ahti Nyman, opinnäytteen ohjaaja (sosiaaliala), VAMK, puh. 040 011 3959
Klaus Salonen, opinnäytteen ohjaaja (kaupan ala), VAMK, puh. 040 179 6677