Ajankohtaista

Wapice Oy lahjoittaa 20 000 euroa VAMKin opetuksen kehittämiseen

Julkaistu 2018-12-20 14:06:08 EET.

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK on saanut lahjoituksen varainhankintaansa Wapice Oy:ltä. 20 000 euron lahjoitus kohdistetaan tekniikan opetuksen kehittämiseksi.

Lahjoitus_Wapice_web.jpg

Lahjoitukset luovuttivat yhtiön toimitusjohtaja Pasi Tuominen ja talousjohtaja Leena Kari keskiviikkona 19.12.

– Ammattikorkeakoulu on seudulle erittäin tärkeä, erityisesti liittyen Vaasan alueen merkitykseen yhtenä tutkimuksen ja viennin keskuksista. Pohjanmaa on Suomen viidenneksi merkittävin tutkimukseen panostava alue 18.12.2018 julkaistun Tekniikka ja Talous -lehden mukaan. Edellä ovat vain noin 200 000 asukkaan kaupunkialueet ja Uusimaa.  Vaasa on erityisesti korkean teknologian vientikeskittymä. Huomionarvoista on erityisesti se, että vuoden 2008 jälkeen teollisuuden panostus tutkimukseen on lisääntynyt täällä myös euromääräisesti eniten koko Suomessa. Tutkimus luo innovaatioita ja aikaansaa vientituloja. Tutkimus tarvitsee osaavia Insinöörejä ja Insinöörikoulutusta, Tuominen painottaa.

Wapice näkee paikallisessa ammattikorkeakoulussa paljon etuja. Maailman muutostahti on kova ja se vaatii yritysten ja koulutuksen läheistä yhteistyötä.

– Digitaalisuus etenee ja teollisuuden muutokseen vastaaminen edellyttää voimakasta alueellista koulutusta. Lähialueella oleva koulu mahdollistaa yhteistyön ja yritysten kasvun. Tämä kääntyy sekä seudun, että koko Suomen eduksi. Alueelle investoitu euro tulee moninkertaisena takaisin Suomi Oy:ssä kasvaneina vientituloina. Wapice palkkaa jatkuvasti huippuosaajia sekä omaan, että maailmanlaajuisesti toimivien asiakkaiden tuotekehitykseen. Koulun tukeminen toivottavasti osaltaan auttaa tässä asiassa, Pasi Tuominen pohtii.

Wapice on suosittu aihe opinnäytetöille ja moni VAMKista valmistunut on löytänyt sieltä työpaikan. Tiiviisti yhdessä toimiva yrityselämä ja koulutus kehittävät myös toisiaan.

– Tekoäly, digitaalisuus ja poikkitieteellisyys lisääntyvät. Digitaalisuus ei katso liiketoiminta-aluetta vaan on noussut merkittävään asemaan lähes kaikilla toiminta-alueilla. Wapice on tukenut vaasalaista koulutusta myös lahjoittamalla Technobothnian laboratorioon IoT- ja tekoälyalustoja, joilla voidaan rakentaa tulevaisuuden järjestelmiä ja kouluttaa uusia osaajia. Teetämme myös useita opinnäytetöitä insinööreillä. Pääasiassa palkkaamme tietotekniikan insinöörejä, olemme palkanneet VAMKilta useita kymmeniä osaajia vuosien aikana. Ammattikorkeakoulut toimivat nopeasti kehittyvällä alueella ja se edellyttää määrätietoista kehittymistä ja muutosvalmiutta omaksua uutta teknologiaa. VAMKilla on loistavat opetus- ja laboratoriotilat, joissa on kaikki menestymisen edellytykset yhteistyöhön alueen teollisuuden kanssa, Tuominen toteaa.

VAMKin varainhankinta käynnistyi vuoden 2018 alussa ja kestää vuoden loppuun asti. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan VAMKin toimintaa ja tavoitteita. VAMK voi hankkia lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Valtio on lisäksi luvannut tukea toimintaa vastinrahalla, joka suhteutetaan kerättyyn yksityiseen pääomaan. Ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen on varattu 24 miljoonaa euroa vuosille 2017–2018. Lisätietoja VAMKin varainhankintakampanjasta: vamk.fi/kiitos

 

Lisätietoja:

Tauno Kekäle, rehtori, toimitusjohtaja (VAMK)
puh. 040 076 1619

Pasi Tuominen, toimitusjohtaja (Wapice Oy)
puh. 020 7807001