Ajankohtaista

Ympäristöalan seminaari kokosi huippuasiantuntijoita VAMKiin

Julkaistu 2014-10-07 10:23:54 EEST.

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK järjesti yhteistyössä Vaasan kaupungin kaavoituksen kanssa torstaina 2.10. seminaarin, jonka teemana oli ympäristö ja vaikutukset.

www_Yleiskuva.jpg

Ympäristö ja vaikutukset -seminaari houkutteli paikalle runsaasti opiskelijoita ja alan ammattilaisia.

- Laki ympäristövaikutusten arvioinnista tuli voimaan maassamme vuonna 1994. Seminaarin teeman valinnan kautta haluttiinkin korostaa arvioinnin merkitystä ympäristönkäytön ohjauksessa, kertoo VAMKin lehtori Vesa-Matti Honkanen.

Ympäristö on kokonaisuus, joka yhdistää eri ammattialojen näkökulmia suunnittelussa, kaavoituksessa sekä ympäristönkäytössä. Toimiva yhteistyö eri osapuolten kesken varmistaa osallisille hyvät vaikutusmahdollisuudet tuleviin ratkaisuihin.

- Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arvioinnin kautta edistetään kestävän kehityksen mukaisen kokonaisympäristön rakentamista, toteaa Honkanen.

Seminaarin luennoitsijoiksi oli kutsuttu asiantuntijoita ympäristöministeriöstä, alueellisista viranhaltijoista sekä alan konsulttitoimistoista. Aiheita olivat muun muassa tietojohtaminen, tuulivoima-alueet maakuntakaavassa, osallistumisen käytänteet, vihertehokkuus sekä maankäyttö ja rakennuslain toimivuuden arviointi.

www_Karoliina-Laakkonen-Pöntys.jpg

Pirkanmaan maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys luennoi tietojohtamisesta.

www_Herkkola_2.jpg

Projektipäällikkö Hanna Herkkola Rambollista kertoi vuorovaikutuksesta, osallistumisesta sekä sosiaalisten vaikutusten arvioinnista maankäytön suunnittelussa.

Kuva_Kiili.jpg

Mari Kiili puhui vihertehokkuudesta osana kestävää ympäristösuunnittelua.

Teksti ja kuvat: Vesa-Matti Honkanen