Ajankohtaista

Ympäristöteknologian opiskelijat inspiroivalla opintomatkalla Ruotsissa ja Tanskassa

Julkaistu 2012-09-27 08:11:09 EEST.

VAMKin ympäristöteknologian koulutusohjelman toisen vuosikurssin opiskelijat toteuttivat Itämeren ympäristö -opintojaksolla ammatillisen ekskursion Ruotsiin ja Tanskaan 16.–23.9.2012.

Matkan aluksi ryhmä vieraili Oskarhamnissa, jossa käytiin 450 metrin syvyydessä tutustumassa ydinjätteen loppusijoitusmenetelmiin. Tanskan teknillisen yliopiston DTU:n tutkimuskeskuksessa perehdyttiin kestävän energiantuotannon ratkaisujen kehittämiseen sekä tuulivoimaloiden lapojen testaukseen.

Tanska-103_1.jpg

Opintomatkalaiset 450 metrin syvyydessä.

– Århusin vesilaitokselta saimme uusinta tietoa jäteveden käsittelymenetelmistä sekä hulevesiratkaisuista kaupunkitulvien torjunnassa, kertoo ekskursiolla mukana ollut ympäristöteknologian lehtori Vesa-Matti Honkanen.

Bioenergian tuottamista maatalouden ja elintarviketeollisuuden jätteistä esitteli konkreettisesti Green Farm Energy -yritys.

Tanska-103_1.jpg

Matkan aikana opiskelijat saivat tuhdin tietopaketin Itämeren ympäristöstä.

– Matkan päätteeksi kuulimme erinomaisen tietopaketin vesien ja maaperän happamoitumisen vaikutuksista ympäristöön, kiittää lehtori Riitta Niemelä.

Esittelijänä toimi professori Hans Hultberg IVL Svenska Miljöinstitutetista.

Teksti: Riitta Niemelä ja Vesa-Matti Honkanen
Kuvat: Riitta Niemelä