Current News

Projektijohtamisen SM-kultaa VAMKin konetekniikan opiskelijoille

Posted on 2010-11-16 14:11:53 EET.

VAMKProjektinjohtamisenSM.jpg

Konetekniikan opiskelijat Toni Perälä, Vesa Mäkelä ja Noora Koskinen voittivat arvostetun korkeakouluopiskelijoiden projektijohtamisen SM-kilpailun.

VAMKin konetekniikan neljännen vuoden opiskelijat Noora Koskinen, Vesa Mäkelä ja Toni Perälä ovat voittaneet kultaa korkeakouluopiskelijoiden projektijohtamisen SM-kilpailussa.

Tiukka kisa käytiin 9.11. valtakunnallisten projektipäivien yhteydessä VAMKin, Aalto-yliopiston Oulun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston, Åbo Akademin ja Tampereen ammattikorkeakoulun joukkueiden kesken.

Finaalijoukkueet valikoituivat netissä suoritettavan ennakkotehtävän kautta. Varsinainen kilpailu oli yhden päivän mittainen ja koostui kahdesta eri tehtävästä. Ensimmäinen tehtävä oli aito työelämän toimeksianto, toisessa tehtävässä arvioitiin yleistä projektinhallinnan osaamista.

Kunnian lisäksi voittajajoukkue pääsee suorittamaan IPMA:n D-sertifioinnin veloituksetta. D-tasolta sertifioidutaan ns. Projektiosaajaksi, jolloin henkilö tuntee pätevyyselementit ja pystyy soveltamaan niitä.

Projektijohtaminen osaksi ammattiosaamista

Projektiliiketoiminta on yritysten yksi tärkeimmistä työkaluista kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Projektiammattilaisista ja nuorista tulevaisuuden tekijöistä on kuitenkin selkeä puute niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Siksi myös korkeakouluopetusta ja -opiskelua on kehitettävä tukemaan näiden taitojen kehittymistä.

- VAMKin konetekniikan osastolla on tartuttu tähän haasteeseen ja on jo usean vuoden ajan toteutettu opetussuunnitelmaa, jossa projektinhallintataitojen kehittämisellä on merkittävä rooli, sanoo osastojohtaja Lotta Saarikoski.

Projektiopintojen lisäksi VAMKin opiskelijoilla mahdollisuus lähteä projektiharjoittelun alueemme suuryritysten yritysten, uten Wärtsilä ja VEO, vientiprojekteihin ympäri maailman. Vaasan ammattikorkeakoulun solmimien sopimusten puitteissa on jo kahdeksan opiskelijaa ollut mukana näissä projekteissa.

- SM-kisamenestys kertoo siitä, että olemme panostaneet oikeisiin asioihin opetuksessa, toteaa lehtori Pekka Ketola tyytyväisenä.

Kilpailun tarkoituksena on tukea projektiopetusta, kasvattaa kiinnostusta projektitoimintaan ja samalla kehittää hauskempi tapa verkottaa tulevaisuuden tekijöitä työelämään. Lisätietoja kilpailusta

Lisätietoja

VAMKin ulkomaan projektiharjoittelu

- http://www.puv.fi/fi/news/insinooriopiskelijatkertoivatprojektiharjoittelukokemuksistaan/
- http://www.puv.fi/fi/news/opiskelijoillereiluannostietoaulkomaanprojektiharjoittelusta/
- http://www.puv.fi/fi/news/potkuaprojektiharjoitteluunamerikasta/

Projektinjohtamisen SM-kisat

-http://www.yc.fi/sm_kisat

 

Teksti: Pekka Ketola, Tarja Gromov
Kuva: Vesa Sirén