Hanna Yli-Yrjänäinen on VAMKin vuoden 2023 alumni

Hanna Yli-Yrjänäinen on VAMKin vuoden 2023 alumni

Vaasan ammattikorkeakoululla järjestettiin alumnitapahtuma 25.10.2023 jo kolmatta kertaa. Lämminhenkisessä tapahtumassa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja ja alumnit saivat mahdollisuuden verkostoitua keskenään. Tapahtuma huipentui VAMKin vuoden 2023 alumnin valintaan. Vuoden alumniksi valittiin Hanna Yli-Yrjänäinen.

Vuosittaisessa alumnitapahtumassa Palosaaren kampuksella Vaasan ammattikorkeakoulun vuoden 2023 alumniksi valittiin Hanna Yli-Yrjänäinen. Yli-Yrjänäinen on suorittanut VAMKissa sekä kansainvälisen kaupan tradenomin tutkinnon vuonna 2009 että yrittäjyyden ja liiketalousosaamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2017. YAMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen Yli-Yrjänäinen aloitti yrittäjänä ja on rakentanut menestyvän sisustussuunnittelutoimiston, Design by Hanna K, jolla on asiakkaana niin isoja kuin pienempiäkin yrityksiä Suomessa. Jatkuvalla asiakastarpeiden kuuntelemisella Yli-Yrjänäinen on kehittänyt omia palveluitaan ja onnistunut kasvattamaan yritystään menestyksekkäästi.

”Hanna on hyvä esimerkki rohkeudesta ja siitä, kuinka koulutuksen ja oman harrastuneisuuden kautta voi rakentaa itselleen uran”, kommentoi VAMKin rehtori, toimitusjohtaja Kati Komulainen.

”Olen todella yllättynyt, koska olin valmistautunut pitämään tänään vain puheenvuoron yrittäjyydestä. Mutta iloitsen tästä tunnustuksesta, koska VAMK on kulkenut mukanani jo pitkään sekä opintojen että töiden kautta, iloitsee Hanna Yli-Yrjänäinen saamastaan tunnustuksesta.

Inspiroivia puheenvuoroja ja verkostoitumismahdollisuuksia

Vuoden alumnin palkitsemisen lisäksi Vaasan ammattikorkeakoulun alumnitapahtumassa kuultiin rehtori, toimitusjohtaja Kati Komulaisen tervetulosanat. Lisäksi ohjelmassa oli kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa. Ensimmäisenä vuoden 2021 alumni, Lukumanu Iddrisu, puhui henkilökohtaisen brändäyksen tärkeydestä. Henkilökohtainen brändäys on hänen mukaansa isossa roolissa työnhaussa, koska se auttaa erottamaan henkilön muista. ”Aitous on avainasemassa henkilökohtaisessa brändäyksessä sillä se rakentaa luottamusta”, toteaa Iddrisu.

Illan toinen pääpuhuja oli tuore vuoden 2023 alumni Hanna Yli-Yrjänäinen, joka innosti kuulijoita kulkemaan rohkeasti kohti unelmiaan. Yli-Yrjänäinen ei koe itse olleensa erityisen rohkea, mutta ei kuitenkaan koskaan ole jättänyt itselleen tärkeitä asioita tekemättä, vaikka ne olisivat olleet hänen mukavuusalueensa ulkopuolella. Puheenvuorossaan hän kehottikin muitakin menemään epämukavuusalueelle. ”Luota omiin kykyihisi ja ole aito”, Yli-Yrjänäinen rohkaisi kuulijoita.

Illan päätteeksi osallistujilla oli mahdollisuus verkostoitua toisten alumnien kanssa.

”Nämä on mahtavia tilaisuuksia päästä tapaamaan muita alumneja ja vaihtamaan kuulumisia. Kyllähän LinkedInissäkin voi olla yhteydessä, mutta kasvotusten on aina mukavampi”, sanoo VAMKin alumni Joonas Kevari.

Alumnitoiminnan ytimessä säännöllinen yhteydenpito

VAMKin alumneja ovat kaikki Vaasan ammattikorkeakoulussa tai sitä edeltäneissä oppilaitoksissa opiskelleet tai työskennelleet henkilöt. Alumniverkosto mahdollistaa säännöllisen yhteydenpidon alumneihin sekä alumnien keskinäisen linkittymisen. VAMKin alumnitoimintaa koordinoi ura- ja rekrytointiasiantuntija sekä Talent Coach.

”Pyrimme tarjoamaan alumneillemme mahdollisuuden tavata ja verkostoitua muiden VAMKista valmistuneiden kanssa. Urapalvelumme ovat alumniemme käytössä vielä vuosi valmistumisen jälkeen”, kertoo Pia Kivelä, VAMKin ura- ja rekrytointiasiantuntija.

Tunnisteet

alumnit