Ryhmänohjaajat
- Ryhmänohjaaja on lähellä opiskelijoita oleva tuttu ja turvallinen opetushenkilöstön jäsen, jonka puoleen opiskelijan on luontevaa kääntyä opintojen solmukohdissa ja ongelmatilanteessa, tai kun ilmenee jotain kysyttävää.
- Oma ryhmä toimii myös turvaverkkona toisilleen tarjoten vertaistukea, joka lisää opiskelijan hyvinvointia.
Pääajatuksena on, että koko opintojen ajan ryhmäohjaaja käy jokaisen opiskelijan kanssa henkilökohtaisia kehityskeskusteluja, jolloin yhdessä pysähdytään tarkastelemaan, missä vaiheessa kunkin opiskelijan opinnot ovat.
- Ryhmänohjaaja vastaa perusohjauksesta ohjaten opiskelijaa tarvittaessa myös laajempien asiantuntija- ja hyvinvointipalveluiden piiriin
- Ensimmäisenä opiskeluvuonna, syyslukukaudella pidetään tulokeskustelu ja keväällä kehityskeskustelu.
- Opintojen jatkuessa säännönmukaisesti sisältyy ohjaukseen yksi kehityskeskustelu kerran lukuvuodessa koko opiskelupolun ajan.
- Opiskelijalle tarjoutuu mahdollisuus keskustella tulevista suunnitelmistaan ja valinnoistaan sekä arvioida omaa työskentelyään ja osaamisen kehittymistä yhdessä oman ryhmänohjaajan kanssa.
- Yhtenä painopisteenä ryhmänohjaajan toteuttaman perusohjauksen osalta on varmistaa opiskelijan yleisten työelämätaitojen eli geneeristen taitojen kehittyminen korkeakouluopintojen aikana
Ohjauskeskustelut
(tulo- ja kehityskeskustelut)
Ryhmänohjaajan kanssa käydään säännöllisesti yksilöllisiä ohjauskeskusteluja, joihin sisältyy tulokeskustelu opintojen alussa sekä kehityskeskustelu kerran vuodessa. Kehityskeskustelussa opiskelija arvioi myös omien työelämätaitojensa kehittymistä.
- Jokaista keskustelua varten on oma lomakkeensa (tulo- ja kehityskeskustelulomake sekä itsearviointilomake).
- Valmistaudu keskusteluun huolellisesti: tallenna lomakkeet omalle koneellesi, täytä ne ja palauta ryhmänohjaajalle Moodlen kautta.
- Halutessasi voit tulostaa Pakista HOPSin sisällön ja ottaa sen mukaan tapaamiseen.
Ohjauskeskustelun tavoitteena on tukea sinua ja osaamisesi kehittymistä.
Näet ryhmänohjaajasi opiskelijan työpöydältä: Opintoni -> HOPS – Ryhmän kuvaus välilehti
Ryhmänohjaajallesi voit viestiä myös sähköpostitse etunimi.sukunimi@vamk.fi
Uudet opiskelijat saavat lisätietoja orientaatiopäivissä
