Johtaja Jorma Tuomiselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

Johtaja Jorma Tuomiselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari myönsi 6.12.2022 Vaasan ammattikorkeakoulun tekniikan yksikön johtaja Jorma Tuomiselle Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin (SVR Ar).

Ansioristi myönnettiin Jorma Tuomiselle, koska hän on ollut rakentamassa Pohjanmaan ja Vaasan ammattikorkeakoulutusta etenkin tekniikan koulutuksen osalta. Tuominen on pitkäjänteisesti, systemaattisesti ja menestyksekkäästi rakentanut yhteistyötä alueen teollisuuteen koko Vaasan ammattikorkeakoulun olemassaoloajan. Hän on tekniikan yksikön johtajana ollut edistämässä ja mahdollistamassa alueen osaavan työvoiman saatavuutta sekä luonut merkittävät yhteistyösuhteet kansallisesti insinöörikoulutuksen kehittämiseksi. Jorma Tuomisen rooli suomalaisen insinöörikoulutuksen kehittäjänä on merkittävä ja kiistaton – etenkin Vaasan ja Pohjanmaan alueella.

Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja Kati Komulainen luovutti ansioristin Tuomiselle tänään iltapäivällä juhlatilaisuudessa, jossa oli paikalla VAMKin johtoryhmä.

“Kyllä kunniamerkki yllätyksenä tuli. Koen sen tosi merkittävänä huomionosoituksena työstäni. Toivottavasti tästä käynnistyy perinne, joka motivoi meitä kaikkia jatkossakin tekemään parhaamme. Olen tehnyt työtä pyrkien osaltani edistämään oman alueen ja suomalaisen insinöörikoulutuksen kehittymistä niin että yritykset saavat mahdollisuuden pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Asemani koulutuksen johdossa on ehdottomasti ollut näköalapaikka seurata tekniikan ja koulutuksen kehittymistä”, toteaa Tuominen.

Tunnisteet

ansioristitunnustustekniikan koulutus