Koulutusta ja yhteistyötä kiertotalousosaamisen edistämiseksi
Muotoilukeskus MUOVAn Kiertotalousyrittäjyyden koulutusohjelmahanke edistää kiertotalousosaamista Pohjanmaan alueella. Hankkeessa keskitytään konkreettisen tiedon jakamiseen ja kiertotalouden osaamisverkoston rakentamiseen alueelle. Näin pyritään selkeyttämään erityisesti nuorten miesten ammatillista tulevaisuutta.
Pohjanmaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden tiekartta painottaa uusien työpaikkojen luomista kestävän kehityksen tulevaisuuden aloille kuten kiertotalouteen. Se korostaa myös yhteistyöhankkeiden ja kiertotalouteen liittyvien teollisten symbioosien merkitystä. Kiertotalouden kehittäminen edellyttää uudenlaisia yhteistyömuotoja niin yritysten kuin julkisen sektorin toimijoiden välillä.
Vaasan ammattikorkeakoulu edistää strategiansa mukaisesti hyvinvointitaloutta, joka tavoittelee parempaa tasapainoa taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden välille. Kiertotalous tarjoaa merkittävän keinon monipuolistaa elinkeinoja, mutta edellyttää myös uutta osaamista.
VAMKin Muotoilukeskus MUOVAn Kiertotalousyrittäjyyden koulutusohjelmahanke, KIEMURA, vastaa tähän tarpeeseen. Kaksivuotinen hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja siinä suunnitellaan ja pilotoidaan koulutusohjelma kiertotalousyrittäjyydestä.
”Hanke keskittyy erityisesti nuorten miesten ammatillisen tulevaisuuden selkeyttämiseen tilanteessa, jossa turvetuotannosta poistuu työpaikkoja. Vahvistamme toisen asteen koulutuksen käyneiden nuorten miesten valmiuksia yrittäjyyteen ja ammattikorkeakouluopintoihin. Pyrimme tavoittamaan toisen asteen koulutuksen käyneet kiertotalousyrittäjyydestä kiinnostuneet nuoret”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jere Virtanen Muotoilukeskus MUOVAsta.
Konkreettista tietoa kiertotaloudesta
Pohjanmaan älykkään erikoistumisen strategiassa todetaan, että kiertotalous on edelleen monille epäselvä, laaja ja liian abstrakti käsite. Tämän vuoksi tarvitaankin konkreettisia esimerkkejä, tiedon jakamista sekä monimuotoista koulutusta ja yhteistyötä yritysten, tutkimuslaitosten ja oppilaitosten välillä.
”KIEMURA-hanke on merkittävässä roolissa täyttämällä osaamistarpeita ja levittämällä konkreettista tietoa. Rakennamme hankkeessa alueelle kiertotalouden osaamisverkoston, arvioimme osaamistarpeita ja tuotamme käytännönläheistä sekä inspiroivaa oppimismateriaalia”, Virtanen selventää.
Koulutusohjelma kehitetään oppimismuotoilun keinoin niin, että se toimii eri osaamisen kuten muotoilun, liiketalouden ja tekniikan rajapinnoilla.
Lisätietoja
Jere Virtanen
Projektipäällikkö / Muotoilukeskus MUOVA
jere.virtanen@muova.fi