Piia Kujala on VAMKin uusi hallinto- ja talousjohtaja

Piia Kujala on VAMKin uusi hallinto- ja talousjohtaja

Vaasan ammattikorkeakoulun uudeksi hallinto- ja talousjohtajaksi on valittu hallintotieteiden maisteri Piia Kujala, joka on työskennellyt aiemmin sote-alan eri johtotehtävissä. Hän aloittaa tehtävässä 25.4.2022.

Pian VAMK saa uuden hallinto- ja talousjohtajan naisesta, jolla on vankkaa kokemusta operatiivisesta johtamisesta. Piia Kujala on työskennellyt aikaisemmin muun muassa sote-kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtajana sekä hoiva-, kuntoutus- ja asumispalveluita tarjoavan Attendon aluepäällikkönä. VAMKille siirtymisestä Kujala on erityisen innoissaan:

– Koulutusmaailma on minulle varsin uusi, mutta minulla on vahvaa kokemusta talouden ja tukipalveluiden johtamisesta, jonka haluan valjastaa VAMKin käyttöön, Kujala kertoo.

Vaasa on tuttu kauhavalaiselle entuudestaan

Vaasa ei ole Kauhavalta kotoisin olevalle Kujalalle uusi paikka, sillä hän on työskennellyt uransa alussa sairaanhoitajana Vaasan keskussairaalan päivystyspoliklinikalla ja myöhemmin myös kouluttajana Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa. Sittemmin hän on siirtynyt hoitotöiden johtamistehtävistä yleisjohtamisen tehtäviin opiskellen samalla Vaasan yliopistossa, josta hän valmistui hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2014. Kujalan valmistuu kesällä samaisesta yliopistosta myös kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan talousoikeus.

Kujala pitää siitä, että voi olla laaja-alaisesti monessa mukana ja pääsee hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti. VAMK tuntuukin nyt rohkeudessaan ja nykyaikaisuudessaan omalta paikalta:

– VAMK näyttäytyy minulle modernina ja eteenpäinpyrkivänä organisaationa, mikä sopii omaan ajatusmaailmaani hyvin. Tavoitteeni on palvella koulutusaloja parhaalla tavalla tekemällä vahvasti yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, Kujala päättää.