Uudet työkalut tukemaan ehkäisevää päihdetyötä
Pohjanmaalla toteutettu Yhdessä vahvempaa -hanke kehitti uusia toimintamalleja työikäisiin kohdistuvaan ehkäisevään päihdetyöhön. Keskeisenä tuloksena syntyi esihenkilöille ja ammattilaisille suunnattu digitaalinen koulutuskokonaisuus.
Yhdessä vahvempaa – ehkäisevää päihdetyötä työikäisille Pohjanmaalla -hanke toteutettiin Pohjanmaan hyvinvointialueen, Vaasan ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian yhteistyönä. Hanke perustui tiiviiseen yhteistyöhön alueen kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hankkeen rahoitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Terveyden edistämisen määrärahalla vuosina 2024–2026.
Kestäviä toimintamalleja ehkäisevän työn tueksi
Hankkeen tavoitteena oli kehittää ehkäisevää päihdetyötä, ottaa käyttöön varhaisen tuen menetelmiä sekä kehittää ja vahvistaa hyvinvoinnin ja terveyden johtamista. Lisäksi tavoitteena oli tukea kuntien, hyvinvointialueen ja muiden alueellisten toimijoiden välistä yhteistyötä ja koordinointia.
Hankkeessa keskityttiin päihdehaittojen ehkäisyn kehittämiseen, työmenetelmien parantamiseen, henkilöstön kouluttamiseen sekä ammattilaisten johtamisen vahvistamiseen.
Kaikki hankkeessa tuotettu materiaali on koottu Ehkäisevän päihdetyön sivulle Kompetens.fi-sivustolla. Materiaalit on vapaasti ladattavissa.
Digitaalinen koulutuskokonaisuus ehkäisevästä päihdetyöstä esihenkilöille
Hankkeessa tuotettiin digitaalinen koulutuskokonaisuus esihenkilöille, missä käsitellään miten esihenkilönä voi toimia tilanteessa, jossa työntekijällä ilmenee riskikäyttöä tai riippuvuusongelmia.
Digitaalinen koulutus tarjoaa hyvinvointialueiden ja kuntien esihenkilöille syventävää tietoa ehkäisevän päihdetyön vastuista, työntekijöiden kohtaamisesta ja tuesta silloin, kun huoli herää työntekijän päihteiden käyttämisestä tai rahapelaamisesta.
Koulutuksessa käsitellään muun muassa juridisia näkökulmia, käytännön työkaluja ja todellisiin tilanteisiin perustuvia esimerkkejä. Koulutus tukee esihenkilöä aina huolen puheeksi ottamisesta työntekijän hoidosta työhön paluuseen asti. Koulutuskokonaisuus on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi Pohjanmaan hyvinvointialueen Laatuportissa.
Työkalupakki ammattilaisille
Ehkäisevän päihdetyön työkalupakki sisältää materiaaleja ja työkaluja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Mukana on esimerkiksi tukimateriaaleja, seulontamenetelmiä, itsehoitomateriaaleja, videoita ja podcasteja aiheeseen liittyen sekä näyttöön perustuvia menetelmiä ehkäisevän päihdetyön tueksi.
Työkalupakista löytyy materiaaleja muun muassa alkoholiin, huumeisiin, nikotiiniin ja rahapelaamiseen liittyen.
Puheeksi ottamisen kortit ammattilaisille
Joskus voi olla vaikeaa tietää, miten keskustelu pitäisi aloittaa esimerkiksi mielenterveydestä, päihteiden käytöstä, pelaamisesta, lähisuhdeväkivallasta tai huolesta läheisestä.
Hankkeessa kehitetyt puheeksi ottamisen kortit on luotu tueksi ammattilaisille ja ne sisältävä konkreettisia kysymyksiä, käytännön vinkkejä sekä tietoa tuki- ja hoitopalveluista. Korttien tarkoituksena on tukea aiheiden käsittelyä kunnioittavasti, turvallisesti ja jäsennellysti osana ehkäisevää päihdetyötä.
Esitesarja: Neljä tuulta
Neljän tuulen malli on sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä ennaltaehkäisevässä työssä käytettävä moniammatillinen toiminta- ja puheeksioton malli. Esitteet sisältävät tietoa sekä yhteystietoja tuki- ja hoitopalveluihin Neljän tuulen mallin mukaisesti. Kohderyhmänä ovat työikäiset henkilöt.
Teemoina esitteissä ovat:
1. Mielenterveys
2. Päihteet: alkoholi, huumeet ja nikotiini
3. Digitaalinen pelaaminen ja rahapelaaminen
4. Lähisuhdeväkivalta
Verkkokurssi: Ehkäisevän päihdetyön osaaja (5 op)
Hankkeessa kehitetty Ehkäisevän päihdetyön osaaja -koulutus on saatavilla valtakunnallisesti Opin.fi-palvelussa non-stop verkkokurssina, mikä mahdollistaa sen suorittamisen ajasta tai paikasta riippumatta. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa ehkäisevän päihdetyön osaamista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, muiden alojen ammattilaisille ja opiskelijoille
Koulutuksessa käsitellään ehkäisevän päihdetyön keskeisiä käsitteitä, toimintaperiaatteita, menetelmiä, työelämän käytännön sovelluksia.
Sisältöihin kuuluu myös päihteiden ja pelaamisen haitallisen käytön tunnistaminen, riskien ja seurausten ymmärtäminen, haitallisen käytön ja riippuvuussairauden erottaminen toisistaan, puheeksi ottamisen taidot ja tarkoituksenmukaisiin tuki- ja hoitopalveluihin ohjaaminen.
Verkkokoulutus on jo valtakunnallisesti saatavilla suomeksi sekä tammikuusta 2027 alkaen englanniksi. Verkkokoulutukseen voi ilmoittautua opin.fi-sivustolla.
Yhdessä vahvempaa podcast-sarja
Podcast-sarjassa käsitellään aiheita liittyen työpaikalla päihteiden puheeksi ottamiseen sekä kulttuurisensitiivisestä työotteesta mielenterveys-, päihde- ja riippuvuustyössä.
Podcastit ovat kuunneltavissa Spotify-palvelussa.
Alueellinen toimintasuunnitelma 2026–2029
Hankkeessa kehitettiin Pohjanmaan alueellinen toimintasuunnitelma vuosille 2026–2029, joka luo yhteisen suunnan mielenterveyden edistämiseen, päihdehaittojen, rahapelaamisen haittojen ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn.
Suunnitelma sisältää alueellisen tilannekuvan, lakisääteiset vastuut, yhteistyörakenteet sekä yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet. Painopisteenä on terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen näyttöön perustuvilla ja koordinoiduilla toimilla kaikissa ikäryhmissä.
Luentosarja: Ehkäisevä päihdetyö työikäisten parissa
Ammattilaisille suunnatuilla luennoilla käsiteltiin muun muassa kohtaamiseen, tunnistamiseen, päihteiden ja rahapelaamisen puheeksi ottamiseen, tukipalveluihin ja seulontavälineisiin liittyviä teemoja.
1. Uskalla puhua – riskikäyttäjän, haitallisesti käyttävän tai riippuvaisen henkilön kohtaaminen
1. Varhainen puuttuminen ja kollegiaalinen tuki – riskikäytön ja riippuvuuden käsittely työpaikalla
2. Kun auttaminen muuttuu ansaksi – ammatillisen läheisriippuvuuden ymmärtäminen ja käsittely
3. Seulonta käytännössä – seulontatyökalujen käyttö sosiaali- ja terveydenhuollossa
4. Seulonnasta toimenpiteisiin – AUDIT, mini-interventio ja dokumentointi käytännössä
5. Tarpeesta tukeen ja hoitoon – julkisen sektorin ja kolmannen sektorin tuki- ja hoitopalvelut
Luentosarjat ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi Pohjanmaan hyvinvointialueen Laatuportissa.
Hankkeen kaikki materiaalit vapaasti käytettävissä
Hankkeessa tuotettu koulutuskokonaisuus on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi Pohjanmaan hyvinvointialueen Laatuportissa. Jos et työskentele Pohjanmaan hyvinvointialueella, sinun tulee rekisteröityä Laatuportin käyttäjäksi.
Kirjautumisen jälkeen löydät koulutuskokonaisuuden hakusanoilla: ”Ehkäisevä päihdetyö lähiesihenkilöille”.
Kaikki hankkeessa kehitetyt toimintamallit ja työkalut on kuvattu tarkemmin Innokylässä.
Alla olevista linkeistä voit lukea lisää siitä, kuinka menetelmiä, toimintamalleja ja työkaluja voidaan ottaa käyttöön:
- Ehkäisevän päihdetyön työkalupakki ammattilaisille
- Ammattilaisille suunnattu luentosarja työikäisten päihdehaittojen ehkäisystä
- Esitteet: Neljä tuulta – tietoa, tukea ja palveluita ennaltaehkäisevälle työlle Pohjanmaalla
- Neljän tuulen puheeksi ottamisen kortit Pohjanmaalle
- Lastenneuvolan prosessikuvaus – huoltajan päihteiden käyttö ja pelaaminen
- Palveluketju: Tukea riippuvuuksiin – miten tunnistaa, ottaa puheeksi ja ohjata hoitoon?
- Pohjanmaan kuntien ja hyvinvointialueen alueellinen ehkäisevän päihdetyön ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintasuunnitelma 2026–2029
- Ehkäisevän päihdetyön osaaja -koulutus
Julkaisut ja artikkelit
Materiaalien lisäksi hankkeessa tuotettiin ja julkaistiin useita artikkeleita:
- Yhdessä vahvempaa – ehkäisevä päihdetyö tutuksi (16.5.2025)
- Yhdessä vahvempaa ehkäisevää päihdetyötä Pohjanmaalle (s.12)(2025)
- Förebyggande rusmedelsarbete för personer i arbetsför ålder i Österbotten (12.6.2025)
- Förebyggande rusmedelsarbete i arbetslivet – från behov till gemensam handling i Österbotten (15.5.2025)



