VAMKin oma alumnikysely toteutettiin kaksi vuotta sitten valmistuneille opiskelijoille

VAMKin oma alumnikysely toteutettiin kaksi vuotta sitten valmistuneille opiskelijoille

Korkeakoulukentällä yhteiskehittäminen on tärkeä osa toimintaamme. Me Vaasan ammattikorkeakoulussa haluamme kannustaa niin opiskelijoitamme kuin sidosryhmiämmekin kehittämään yhdessä henkilöstömme kanssa toimintaamme sekä opetustamme.

Tärkein tehtävämme on kouluttaa osaavia asiantuntijoita työelämän alati muuttuviin tarpeisiin. Tässä tehtävässämme yhtenä tärkeimpänä kumppaninamme ovat työelämän toimijat sekä mm. meiltä valmistuneet, jo työelämässä olevat opiskelijamme eli alumnimme.

Meille on tärkeää kuulla mitä korkeakoulustamme valmistuneille asiantuntijoille kuuluu. Miten korkeakoulun anti kantaa työelämässä ja minkälaisia täydennyskoulutustarpeita meiltä valmistuneilla opiskelijoilla on. Valtakunnallisesti kaikissa Suomen korkeakouluissa toteutetaan Uraseuranta – kysely 5 vuotta valmistumisen jälkeen näin syksyisin.

Tämän lisäksi me VAMKissa olemme lanseeranneet alumnikyselyn kaksi vuotta sitten valmistuneille. Kyselyn tavoitteena on kuulla, minkälaisia uratarinoita alumneillemme on kertynyt muutaman vuoden sisällä ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisesta. Kesällä 2023 toteuttamaamme alumnikyselyymme vastasi 178 vuonna 2021 valmistunutta opiskelijaamme 529 valmistuneesta (vastausprosentti 33,6%). Vastaukset jakaantuivat hyvin tasaisesti kaikkien kolmen koulutusalamme kesken.

Valtaosa (86%) vastanneista työskentelee tutkintoaan vastaavalla alalla ja on työskennellyt yhtäjaksoisesti valmistumisen jälkeen. Kolmannes vastaajista on jatkanut opintojaan joko yliopistossa tai suorittanut satunnaisia lyhyempiä koulutuksia varmistaakseen oman ammattitaidon edelleen kehittymisen ja urallaan etenemisen. Valtaosa (80%) vastaajista oli joko erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. Tämän lisäksi saimme upeita toiveita mm. opintojaksoista avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaamme.

Tunnisteet

alumnitalumnikysely