VAMKin valmistujaisissa juhlittiin opintonsa päättäneitä

VAMKin valmistujaisissa juhlittiin opintonsa päättäneitä

Kevään 2024 aikana valmistuneita juhlistettiin Vaasan ammattikorkeakoulussa 24.5. järjestetyissä valmistujaisissa. VAMKista valmistui kevään aikana yhteensä 230 tuoretta osaajaa, joista monet ovat työllistyneet jo opintojen aikana.

Vaasan ammattikorkeakoulun kevätlukukausi huipentui valmistujaisjuhlaan perjantaina 24.5.2024. Palosaaren kampuksella juhlistettiin kaikkia kevään aikana valmistuneita osaajia, joista 189 oli suorittanut AMK-tutkinnon ja 41 YAMK-tutkinnon. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 73 valmistui insinööriksi, 57 tradenomiksi, 30 sairaanhoitajaksi, 2 terveydenhoitajaksi ja 27 sosionomiksi.

Vaasan ammattikorkeakoulun va. rehtori, toimitusjohtaja Ville Isoherranen onnittelee kaikkia valmistuneita: ”Haluan kiittää teitä, että olette valinneet VAMKin opiskelupaikaksenne. Toivotan teille menestystä ja onnea tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Olkaa rohkeita, pysykää uteliaina ja muistakaa aina, olette jatkossakin osa VAMK yhteisöä, meiltä valmistuneita alumneja. Lämpimät onnittelut ja kaikkea hyvää tulevaisuudellenne!”

”Valmistujaisjuhla on upea päivä koko korkeakouluyhteisöllemme”, iloitsee koulutusjohtaja Sanna Eronen ja onnittelee osaltaan valmistuneita: ”Lämpimät onnittelut jokaiselle valmistuneelle ja tulevaisuususkoa ja rohkeutta uuteen. Tänään on juhlan aika.”

Sympaattinen opiskelijayhteisö tasapainottaa opintoja

Vaasasta kotoisin oleva tuore sairaanhoitaja Laura Lillqvist on yksi kevään aikana valmistuneista ja hän myös piti opiskelijan puheenvuoron valmistujaisjuhlassa. Puheessaan Lillqvist muisteli opintojen aloitusta ja kuinka silloin jännitti. Hän kehotti kaikkia valmistuneita olemaan ylpeitä saatuaan korkeakouluopinnot päätökseen ja onnitteli heitä hienosta saavutuksesta.
Lillqvist aloitti sairaanhoitajaopintonsa VAMKissa tammikuussa 2021 ja syventyi opinnoissaan akuuttihoitotyöhön.

”Opiskelu on ollut mielenkiintoista ja monipuolista. Koronalla oli vaikutusta ensimmäisiin opiskeluvuosiini ja silloin opetuksessa hyödynnettiinkin monia eri menetelmiä ja tapoja. Olen pitänyt erityisesti itsenäisistä kirjallisista tehtävistä, sillä näin ollen olen harjoittanut myös omaa tiedonhakua”, Lillqvist kertoo.

Opintojen aikana Lillqvist oli aktiivisesti mukana opiskelijajärjestö VAMOKin toiminnassa. ”Osallistuin VAMOKin eri tapahtumiin ja toimin aluksi tutorina, sen jälkeen tutorvastaavana vuonna 2023. Opiskelijakunnan hallituksen jäsenenä pääsin seuraamaan koulutusalojen erityispiirteitä sekä vaikuttamaan hieman VAMKin toimintaan”, iloitsee Lillqvist.

Työelämä tutuksi jo opintojen aikana

VAMKissa opiskelu on työelämälähtöistä ja myös Laura Lillqvist pääsi tutustumaan erilaisiin työtehtäviin jo opiskelujensa aikana. Hän ehti suorittaa työharjoitteluja niin palveluasumisessa, sairaalan eri osastoilla ja terveyskeskuksessa kuin päivystyksessä ja ensihoidossakin.

”Harjoittelujaksoilla sain osallistua monipuolisesti erilaisiin tehtäviin ja pääsin näkemään sekä tekemään uusia asioita. Olen päässyt tekemään harjoitteluissa perushoitotyötä, sairaanhoidollisia toimenpiteitä mm. näytteiden ottamista, injektioiden antoa ja vaativampaa lääkehoitoa”, Lillqvist muistelee.

Mieluisin ja odotetuin harjoittelujakso Lillqvistille oli harjoittelu ensihoidossa. ”Siellä pääsin harjoittelemaan syvemmin akuuttihoitotyötä sekä näin myös vaativampia tilanteita, joihin sain osallistua ohjaajieni kanssa”, selventää Lillqvist.

Monet Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijoista työllistyvät alueelle jo opintojensa aikana ja myös Lillqvist on työskennellyt opintojen lomassa. ”Ensimmäiset kesät työskentelin palveluasumisessa ja tämän jälkeen olen tehnyt mm. keikkatyötä eri harjoittelupaikoissani. Koen, että sote-alalla on ollut kivasti tarjolla keikkatöitä ja sijaisuuksia. Vaikka työpäivät voivat olla raskaita koen jaksavani hyvin, sillä työ on motivoivaa ja työkaverit piristävät päiviä”, hän kertoo.

Valmistumisen jälkeen Lillqvist aikoo ensin lomailla matkustelemalla, jonka jälkeen odottavat työt. Myös jatko-opiskelu jossain vaiheessa houkuttelee tuoretta sairaanhoitajaa.

”Alustavasti olen miettinyt mahdollisesti opiskelevani vielä hoitotason ensihoitajaksi, mutta tällä hetkellä en koe sitä vielä ajankohtaiseksi. Aion työskennellä ensin ainakin muutaman vuoden akuuttihoitotyön parissa ja lisätä osaamistani työstä”, Lillqvist toteaa.

Tunnisteet

valmistujaiset