YAMK-alumnitarina - Sote alan kehittäminen ja johtaminen

Kirsi vaaranmaa yamk tarina

Kirsi Vaaranmaa

”Elämäni paras päätös”, kuvailee Kirsi valintaansa lähteä opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Moni ovi on avautunut hänen elämässään sen jälkeen.

500 opintopisteen nainen on innokas itsensä ja työpaikkansa kehittäjä

Opintojen aikana Kirsi sai elinikäisiä ystäviä niin opiskelijoista kuin opettajistakin. Lisäksi kirjoittamisen ilo ja palo työelämän kehittämiseen heräsivät opintojen aikana.

Kirsi Vaaranmaa on tuttu ja iloinen kasvo sairaalassa, jossa hän on viihtynyt jo vuodesta 1990, jolloin hän aloitti Vaasan keskussairaalassa kesätyöntekijänä hematologisella osastolla. Hän ehti työskennellä niin vuodeosastolla hematologisena hoitajana kuin poliklinikallakin diabeteshoitajana ja muistihoitajana yhteensä kaksikymmentä vuotta ennen kuin tarve uudelle alkoi kyteä hänen sisällään.

– Halusin syventää osaamistani ja aloin selvitellä mahdollisia urapolkuvaihtoehtoja ja siinä yhteydessä törmäsin ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Se veti puoleensa lupauksella käytännönläheisestä opiskelusta ja työelämälähtöisestä kehittämisestä, Kirsi muistelee.

Olen aina pitänyt työstäni ja halunnut nähdä, miten voisin kehittää sitä.

Kirsiä viehätti ajatus siitä, että kehittämistyötä sai tehdä suoraan omalla työpaikalla ja että opintoihin sisältyisi myös konkreettisia lähiopiskelupäiviä.

– Olen myös aina pitänyt työstäni ja halunnut nähdä, miten voisin kehittää sitä, hän lisää.

Kirsi päätyi hakemaan alaa Vaasan ammattikorkeakouluun, koska oli myös kuullut Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmasta paljon hyvää. Hän aloitti opiskelut vuonna 2014 jatkaen samalla täyspäiväisesti työskentelyä. Pian opinnot aloitettuaan Kirsi valittiin apulaisosastonhoitajaksi sisätautien poliklinikalle. Hän pääsi tekemään kehittämistehtäviä suoraan omaan työyksikköönsä ja sai siten hyödynnettyä oppimaansa heti työssään.

Lämmin yhteishenki ja inspiroivat opettajat tekivät vaikutuksen

Jo opintojen alussa kävi selväksi, ettei ikä ole este, vaan päinvastoin: se oli tekijä, joka antoi syvällisempää näkökulmaa sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opintoihin.

Opiskelijoiden ja opettajien välillä vallitsi lämmin tunnelma. Monesta opiskelukaverista tuli elinikäinen ystävä.
Koulutusohjelmassa vallitsi lämmin tunnelma opiskelijoiden ja opettajien välillä. Monesta opiskelukaverista tuli hänelle myös elinikäinen ystävä.

– Me opiskelijat saimme voimaa toisistamme tarjoamalla toisillemme vertaistukea ja tsemppaamalla toinen toistamme. Löysin opintojeni aikana merkityksellisiä ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet elämääni hyvin positiivisesti, Kirsi kertoo.

Hän teki opinnäytetyönsä tilaustyönä yhdessä kollegansa, nykyisen osastonhoitajan ja hyvän ystävänsä, Eeva Pohjanniemen, kanssa. Aiheeksi valikoitui näyttöön perustuvan toiminnan nykytila silloisen Vaasan keskussairaalan hoitotyöntekijöiden toiminnassa ja siinä kartoitettiin muun muassa henkilöstön tiedot, taidot ja asenteet aiheesta.

– Oli hienoa huomata opinnäytetyöllänsä olleen todellista vaikutusta, sillä sen pohjalta rakennettiin esimiehille myös kahden opintopisteen laajuinen koulutus. Opinnäytetyö sai varsin paljon näkyvyyttä sen julkaisuvuonna, Kirsi muistelee.

Kirsi valmistui vuonna 2016, täysin aikataulussa ja suunnitellusti. Hän pitää koulutusta upeana matkana ja muistelee sitä edelleen lämmöllä. Valmistuminen ei myöskään katkaissut siteitä koulutuksen opettajiin, joihin hän on pitänyt edelleen yhteyttä.

– Silloinen hoitotyön opettaja Hanna-Leena Melender teki minuun erityisen suuren vaikutuksen, sillä hän nosti jatkuvasti hoitotieteen merkitystä osana kehittämistyötämme ja kannusti viemään sitä konkreettisesti työpaikoillemme. Lähettelemme hänen kanssaan edelleen kuulumisia, Kirsi kertoo.

Laadukkaat opinnot veivät esimies- ja johtotehtäviin

Ei ehkä yllätä, että Kirsi on yksi tuoreeseen Uraseurantakyselyyn 2022 vastanneista, jonka mukaan Vaasan ammattikorkeakoulu tarjoaa Suomen laadukkainta ja hyödyllisintä opetusta Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmassaan.

Suurin osa Kirsin opiskelukavereista työskentelee nyt esimies- ja johtotehtävissä.

Koulutusohjelma on 90 opintopisteen kokonaisuus, joka ei sisällä Kirsin mukaan mitään turhaa: se on kuin jatkumo, jossa edeltävä kurssi antaa aina työkaluja seuraavan menestyksekkääseen suorittamiseen.

Suurin osa Kirsin opiskelukavereista työskentelee nyt esimies- ja johtotehtävissä: laatujohtajina ja osastojen esimiehinä. Kirsi itse työskentelee koordinoivana osastonhoitajana ja hänen vastuulleen kuuluvat sisätautien poliklinikka, ihotautien poliklinikka sekä dialyysiosasto Pohjanmaan hyvinvointialueella.

– Työssäni pitää hallita isoja kokonaisuuksia lähijohtajana. Myös taloudenhallinta on tullut yhtenä suurena osa-alueena minulle. Päivät ovat hyvin vaihtelevia, mistä nautin. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että annan rahaa, rakkautta ja resursseja, Kirsi kuvailee työtehtäviään.

Hän kokee ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avanneen hänelle monia ovia – vielä paremmin kuin hän olisi uskaltanut edes toivoa. Nykyisen työnsä hän sai muutaman vuoden valmistumisensa jälkeen.

– Vaasan alueella arvostetaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, mikä on todella hieno asia, Kirsi iloitsee.

Elinikäistä oppijaa kiinnostaa itsensä ja työpaikkansa kehittäminen

Opinnoilla on ollut kauaskantoinen vaikutus hänen elämäänsä muutenkin: halu kehittää työpaikkaa ja itseään esimiehenä näkyy myös vapaa-ajalla, jolloin hän löytää itsensä usein lukemasta ammattitekstejä. Innostus laadunkehittämiseen sikisi myös YAMK-opintojen aikana, minkä vuoksi hän hakeutuikin työpaikkansa sisäiseen auditointikoulutukseen. Nykyään hän on myös sisäinen auditoija työpaikallaan. Kirsin mukaan tehtävän kautta saa paljon tärkeää tietoa organisaation nykytilasta ja kehittymisestä ja oppimiskyvystä, jotka ovat hänen erityisiä kiinnostuksenkohteitaan.

Erityisen onnellinen hän on yhdestä asiasta: kirjoittamisen ilon on jälleen löytynyt.

– Löysin matkan varrella kadottamani kirjoittamisen ilon opintojen ansiosta, jotka myös kehittivät tekstinkäsittelytaitoja. Nykyään suorastaan pidän erilaisten tekstien kirjoittamisesta! Kirsi nauraa.

Kirsi opiskeli sivutoimisesti työnsä ohella, jota hän teki koko ajan täyspäiväisesti.

YAMK-tutkinnon opiskeleminen oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.

– Lähipäiviä oikein odotti aina, koska ne olivat niin voimaannuttavia ja energisoivia! Opiskelusta sai voimaa työelämään ja konkreettisia kehittämisen työkaluja, joita on pystynyt hyödyntämään vuodesta toiseen.

Tulevaisuudessa häntä kiinnostaisi muutoksen ja kompleksisuuden johtaminen aiheen ajankohtaisuuden vuoksi myös hänen omalla työpaikallaan, joka on käynyt ja edelleen käy läpi valtavaa organisaatiomuutosta.

– Ihmisten oikeanlainen johtaminen on todella tärkeää, mistä haluaisin oppia lisää.

Kirsillä ei riitä ylistäviä superlatiiveja koulutuksen kuvailuun.

– Olen sanonut kaikille, että tämä koulutus on ollut paras heti sairaanhoitajatutkintoni jälkeen.

Se on paljon sanottu 500 opintopisteen naiselta, joka kuvailee itseään elinikäiseksi oppijaksi.

Kiinnostuitko Kirsin lailla Sosiaali- ja terveysalan kehittämisestä ja johtamisesta?

Tutustu tutkinto-ohjelmaan ja hae