Roboakatemiassa tiivistyy VAMKin ajattelutapa, jonka mukaan ammattikorkeakoulu on alueellisen hyvinvoinnin aktiivinen tekijä. Opiskelijat pääsevät kokeilemaan käytännössä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä, ja yritykset hyötyvät tuoreesta näkökulmasta.

Oppimisympäristönä Roboakatemia korostaa vuorovaikutuksellisuutta, verkostoitumista ja projektityyppistä toimintaa. Näistä kaikista on hyötyä työelämässä.

– Opiskelijat toteuttavat pienryhmissä robotiikkaan liittyviä toimeksiantoja, joita on yleensä helppo saada yrityksiltä. Useimmiten jokainen löytää itselleen mieleisen projektin, jolle sitten tehdään sopimus ja projektisuunnitelma, kertoo Roboakatemian ohjaava opettaja Mika Billing.

Projektin sisältöä ei ole tarkoin rajattu, kunhan se sisältää elementtejä robotiikasta. Se voi olla esimerkiksi uuden solun suunnittelua, robottisolun kehitystyötä tai työkalujen, tarttujien ja jigien suunnittelua ja valmistusta.

Projektit haltuun

Robottien toiminnan ymmärtäminen ja suunnittelu ovat työelämässä haluttuja taitoja. VAMKissa opintojen sisältö pyritään muodostamaan sellaiseksi, että siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä työllistymiselle. Osaaville tekijöille on yrityksissä jatkuva kysyntä. Roboakatemian projekteissa yhdistyvät suunnittelu, valmistus sekä robottiautomaatio.

– Opiskelijat oppivat ongelmanratkaisukykyä sekä uusien teknologioiden käyttöä.
Lisäksi he saavat kokemusta projektityyppisestä toimintavasta,
jossa on mukana tiivis yhteistyö asiakkaan kanssa.

Ratkaisuja ja innovaatioita

Robotiikkaan liittyvään TKI-projektiin liitetään soveltuvin osin eri opintojaksojen sisällöt. Tehtävät toteutetaan lähituntien sekä itsenäisen opiskelun aikana. Työskentelyyn sisältyy paljon tiedonhakua, käytännön tekemistä ja testausta. Robottisolujen suunnittelun apuna käytetään lähes aina simulointiohjelmistoja. Tyypillisesti järjestelmät testataan vielä asiakkaan luona tai koulun tiloissa. Lopuksi koostetaan loppuraportit tuloksista, ja työ esitellään tilaajalle loppuseminaarissa.

– Opiskelijat pitävät käytännönläheisistä projekteista, ja sen lisäksi yrityksessä ollaan projektin valmistuessa hieman entistä paremmin ongelman ja ratkaisun sisällä. Joskus ongelma jopa ratkeaa täysin, Mika Billing toteaa.

Ota yhteyttä

Mika Billing, Lehtori (mika.billing@vamk.fi, +358 207 663 312)