POP Pankki Lakeus
POP Pankki on juuri lakeuksille sopiva yhdistelmä pitkiä perinteitä ja nuoruuden intoa. Pankki, joka ymmärtää maaseudun arvon ja kaupungin rytmin. Sillä on juuret tukevasti maassa, vahvat oksat ja runsaasti elinvoimaa palvella asiakkaita läheisemmin ja monipuolisemmin sekä tarjota alan ammattilaisille työpaikka, jossa on mahdollista yhdessä kasvaa ja kehittyä. Avainkumppanuus Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa solmittiin 22.2.2024.
”Haluamme olla mukana tulevaisuuden tekijöiden matkassa jo opiskeluista lähtien ja lisätä opiskelijoiden tietoisuutta pankista tulevaisuuden työpaikkana. Haluamme myös olla helposti lähestyttävä pankki niin opiskelijan pankkipalveluissa kuin myös tulevaisuuden pankkipalveluissa esimerkiksi asuntosäästämisessä ja -lainassa. On ilo päästä tekemään yhteistyötä paikallisen korkeakoulun kanssa, jossa yhteistyö on vastavuoroista. Odotamme jo tulevaa.”
– Jaakko Hietala, liiketoimintajohtaja, POP Pankki Lakeus
Avainkumppanuuden tavoitteena on
Lisätä opiskelijoiden tietoisuutta pankkialasta.
Kertoa opiskelijoille pankkialan harjoittelu- ja työmahdollisuuksista.
Tuoda pankki lähemmäksi opiskelijoita mm. yhteistyöprojektien ja kurssitoimeksiantojen kautta.
POP Pankki Lakeuden verkkosivut
”Pankkiala on merkittävä tradenomien työllistäjä ja kumppanuus auttaa meitä pysymään alan muutoksessa mukana sekä valmistamaan opiskelijoita entistä paremmin tulevaisuuden haasteisiin pankkialalla.”
– Elina Martin, liiketalouden yksikön johtaja, VAMK
